Julkaistu aiemmin vanhassa palvelussa. Tämä kirjoitus palkittiin myös liikuntakuukauden hauskimpana blogijuttuna.

Kaakon Kirmaaajat

Sunnuntaina 29.9.2013

Sukellus on aina innostanut ajatuksena Kikkaa, ja tästä innostuneena höykyyttämään Anua sukelluksen saloihin.

Henkilökohtaisen opastuksen lajiin antoi WaterSki-Zoo:n Jussi Honka.

Ajeltiin ekana hyvin jännittyneissä olotiloissa kiteelle asti,Valkiajärvelle, joka on aivan huikean huikea paikka. Vesi on siellä niin kirkasta, että laiturilla seistessä näet pohjan paremmin kuin metsän siinä vieressä. Valkiajärvi on erittäin suosittu paikka lähialueiden sukellusheebojen keskuudessa. Ja siellä onkin sovittu yhteiset sävelet, että kaloja ei sa kiusata saatikka kalastaa. Tästä kohta lisää...

Hiukan vilpoinenhan tuo keli oli, mutta ei muuta kuin bikiniä päälle ja sitten sukelluspuvun päällelaittotaisteluun... Ei voi yks neopreeninen asuste olla noin vaikee pukee!! Ja koska Kikka on blondi, pitihän se puku ekana laittaa väärin päin... :D

Puvut päällä, räpylät jalassa ja ei muuta ku laituria kohti. Meille annettiin tasan yksi ohje. Muista hengittää. Ok, helppoa eikö?? Ennen veteen pääsyä on kuitenkin muutama juttu edessä. Happipullosetti niskaan. Ok. PAINAA SYNTISEN PALJON!

Pullo selässä ja liivit täytetty ilmalla ja istumaan laiturin nokkaan. Lasit silmille ja kohtahan sitä saikin huomata, että lasit huurustuu... Hyvä tytöt... Hyppää siinä sitten veteen kaikkine painavine pulloines ja huuruisine lasinesi...

Koska liivi on täynnä ilmaa, pysyy näppärästi pinnalla. Jussi virittelee vielä omia varusteitaan ja kehoittaa hengittelemään laitteiston läpi. Helppoa, jos en sanoisi. Tässä vaiheessa kaikki vielä oikein mukavasti. Kehoitus tulee myös työntää pää sinne veden alle ja hengitellä. Okei, no nyt tuli ongelma... Luulis, että aivot ymmärtää, et siinä on happea tulossa koko ajan suuhun kun sitä laitteistosta imee, mut joo ei. Alkuun kauheen pinnallista paniikinomaisia hengittelyä ja pään pinnalle tuontia niiku HETI. Kun ei meinaa onnistua niin ei meinaa onnistua... :/ Kyllä sitä hengittelyä siinä sitten treenattiinkin, varmaan meni joku vartti tai parikymmentä minsaa, jotta uskalsi uskoa siihen ettei sieltä tule vettä keuhkoihin. Vielä pikaiset käsimerkkien opettelut, peukku ylöspäin ->haluaa pinnalle, ok merkki peukku-etusormi->kaikkii hyvin, osoitus sormella korvaan->paine tuntuu korvassa,  käsi vaakatasossa heilutellen->epävarma olo onko kaikki hyvin... Oli siis aika painua kokonaan pinnan alle..

Ensinnäkin, allekirjoittanut ei oo ikinä kokenut mitään niin mykistävän hienoa. Pikkuhiljaa laskeuduimme alaspäin ”tasolle” joka löytyi veden alta. Veden kirkkaus osasi kummastuttaa edelleenkin. Tason päällä lilluttiin hetki ja totuteltiin paineeseen korvissa ja kuinka liikkeet on niin erilaisia vedessä. Kyllähän sen jokainen toki tietääkin, mutta harvemmin sitä kuitenkaan montaa minuuttia siellä veden alla postailee.

Tästä lähdettiin pikkuhiljaa alaspäin, Jussin säädellessä meidän korkeutta paineella.
Veden alainen elämä on todella ihmeellistä. Ja kuten tuolla aiemmin mainitsinkin, kalat ovat tuolla järvellä ”rauhoitettu”. Siinä kolmen kopla lilluu ja hiljalleen liikkuu eteen ja alaspäin ja kah hittolainen. Metrinen hauki tulee tuijottamaan nenän eteen. Kalat on tuolla oikeesti niin kesyjä. Huikeita luontokappaleita. Nähtiin kaksi haukea ja kymmeniä kymmeniä ahvenia. Ja nuo otukset ei ollu moksiskaan siitä, että niitä tuijotetaan ja sukellellaan niiden perässä. Välillä käytiin pinnassa ja ihmeteltiin kuinka kaunista voi olla veden alla. Puiden rankoja, valkoisia ja kiilteleviä kiviä. Kaikki tuo näyttää niin erilaiselle veden alla. Ja takasin pinnan alle. Kolme kertaa käytiin ihmettelemässä pinnalla ja Kikka halus vaan takasin pohjaan...  Saatiin kokeilla täysin itsekseen sukellusta Jussin polskutellessa yläpuolella vahtien mein liikkeitä. Ei ollu helppoa ei. Ei meinnanut ensinnäkään päästä eteenpäin ilman avustusta. Mutta huikeeta tuo oli kuitenkin.

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja niin oli norppien aika nousta pintaan. Räpylät pois ja happipullot pois ja sit iski melkein jo vilu. Tärisevät tytöt vaihtamaan äkkiä vaatteita ja jätettiin sitten Jussin harteille happipullojen sun muiden roudaus.

Huikea kokemus kaiken kaikkiaan. Sukelleltiin kuitenkin 4-6metrin välimaastossa.. Ja sen aina välillä korvissa myös tunsi.

Eniten harmitti se, että unohdimme kameran Imatralle. :( Kuin hienoja kuveja oliskaan saanut hauki kaloista ja tukeista ja kaikesta. Ja kaks onnetonta norppaa polskuttelemassa huonolla tekniikalla veden alla. :D