Teksti: Teresa Tuominen, kuvat: Sanna Toivanen

Kesälomalta palattuani takaisin töihin oli kauden aloitus jälleen kerran hektinen. Tuntuikin jo etukäteen lähes pelastukselta viikon mittainen loma hevosten kanssa siellä jossain. Olin yrittänyt katsoa kartoista missä päin Espanjaa ratsastusvaelluksen eri päivien majapaikat sijaitsivat, mutta aikaansaamani reitti ei näyttänyt yhtään järkevältä, joten luovutin jo alkumetreillä. Jostain syystä aivan tarkka tieto ei ollutkaan niin tärkeä kuin selata päivittäin kalenteria, milloin lähtö olisi.

Suomessa oli alkanut jo ilma viilentyä, kun tapasimme matkaseuraksi pyytäneen Sannan kanssa. Lensimme Barcelonaan ja ihailimme kaupunkia päivän verran ennen kuin meidät noudettiin muun vaellusryhmän kanssa hevostilalle. Tila sijaitsi reilun 150km päässä Barcelonasta. Edessä olisi n. 240km kuuden päivän aikana ratsain. Tapaamisiltana kysyttiin haluaako ”holiday” -hevosen, keski-aktiivisen vai aktiivisen. Kaikki osallistujat kallistuivat kahteen jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Ryhmämme etenikin hyvää vauhtia koko viikon.

Seuraavaksi aamuksi oli opas valinnut kullekin soveltuvat ratsun. Hevostaidoista käsityksen sai heti aamusta, kun jokaisen tuli harjata hevonen, puhdistaa kaviot ja satuloida oma ratsu. Hämmästyttävää on, että joukkoon mahtuu aina joku, joka kokee hyvänä palveluna sen, että hevonen tuodaan joka aamu valmiina eteen. Reissussa oli kahden suomalaisen lisäksi ratsastajia Saksasta, Belgiasta, Australiasta (alkuperäisesti Venäjältä) ja Norjasta. Suomalaisnaisellekin uutta oli pitää riimu koko viikon hevosella yllä ja suitsia hevonen riimun päälle, pujotellen turpahihnat riimun sisään. Syy tähän selvisi välittömästi. Jos hevonen piti sitoa kiinni suitsien ollessa päässä, tehtiin se riimunnarulla, joka kiinnitettiin riimuun. Satula oli vaellussatula, johon kiinnitettiin satulalaukku. Jokainen kuljetti laukussa harjan, kaviokoukun ja riimunnarun sekä juomapullon läpi koko viikon. Jos jonkun niistä hukkasi, tiesi se cavaa muulle porukalle. Joinakin päivinä lounas pakattiin myös mukaan, silloin laukkuihin sullottiin niin omat, kuin hevosenkin pöperöt.

Hevoset muistuttivat enemmän maratoonareita kuin lihaksikkaita/pulleahkoja kotitallin hevosia. Alkuun tuntui pahalta katsoa laihoja hevosia, mutta energiatasot pysyivät hevosilla koko matkan korkealla. Espanjan Kataloniaa helli koko viikon ihana lähes 30C lämpö. Ensimmäisenä päivänä noin kolmen tunnin ratsastus ennen lounastaukoa tuntui aika rankalta. Sitten tuli mieleen, että koko matkan tulee myös muistaa juoda. Jotenkin sitä vain oli alkuun mieluusti kädet ohjissa kiinni valmiina kaikkeen, eikä ajatellut availla satulalaukkuja kesken matkaa juomapullon takia. Iltapäivän ratsastus oli reilu kaksi tuntia, sillä ukkosmyrsky ja sade kiihdyttivät ryhmän etenemään pitkiä pätkiä ravissa ja laukassa. Loppuviikko menikin poutasäässä.
Kuuteen päivään mahtui ihania pikkukyliä, merenrantalaukkaa, metsiköitä, piikkipusikoita, vuoristoteitä, polkuja, hiekkateitä, asfalttia, jokia ja peltoja. Maasto vaihteli suuresti Pyreneillä ja sen laaksoissa. Ihanaa oli pitää lounastauko keskiaikaisen linnan kupeessa ja kuvitella itsensä satoja vuosia ajassa taaksepäin. Matkan aikana laukka- ja ravipätkät olivat toisinaan pitkiä ja fiilis oli kuin matkaratsastajalla konsanaan.

Eroavuutta kotona totuttuun oli paitsi hevosten ulkonäössä myös ruuassa. Hevosille syötettiin kolmesti päivässä noin 4l mysliä sekä vähän heinää. Lepoviikolla ruoka oli kuulemma pääosin olkea. Ratsastajille tarjottiin lounastauoilla viiniä ja mahdollisesti kahvikonjakit. Ratsastustaitoa ei sen kummemmin testattu ennen liikkeelle lähtöä. Jos ratsastuskengät tuntuivat jota kuta hankaavan, kysyttiin sattuuko olemaan lenkkareita mukana. Ne kun ovat mukavammat pidemmällä matkalla. Ravi- ja laukkaosuuksia oli myös kovilla pohjilla ja välillä ihan hirvitti hölkätä asfaltilla tai kivisillä teillä. Hevoset olivat kuitenkin hyvin varmajalkaisia ja niillä ratsastettiinkin käytännössä koko ajan pitkin ohjin (osalla myös ravissa ja laukassa). Lounastaukojen ajaksi hevosilta otettiin varusteet pois ja jokaiselle valittiin sopia puunrunko mihin hevonen sidottiin kiinni. Tauko oli hieman vajaa kaksi tuntia ennen iltapäivän ratsastusta. Jokaisena päivänä ratsastettiin 5-6h. Lounas oli usein piknik-tyylinen tarjoilu ihania espanjalaisia ruokia, samoin illallinen oli joka päivä paikallista ruokaa.    

Vaikka itse en tällä hetkellä ole löytänyt vielä sitä uutta omaa kotitallia ja ratsastan epäsäännöllisen säännöllisesti, on muu aktiiviurheilu pitänyt paikat kunnossa. Hämmentävää oli, ettei mikään paikka juurikaan kipeytynyt. Sen sijaan viikonpäivät menivät sekaisin. Kohta ei ollut mitään tietoa, montako päivää sitä itseasiassa onkaan jo ratsastettu. Viimeisen päivän kruunasi pysähdys laukkaradalla, jossa otettiin yhden kierroksen kisa. Voi sitä vapauden ja hetkessä elämisen tunnetta. Viikon jälkeen energiaa löytyi ihan uudessa mittakaavassa. Ja ideoita seuraavaksi reissupaikaksi syntyi useita.

Viikon vaellusta, jossa joka päivä ratsastetaan noin 5-6h, suosittelen niille, joilla on hyvät hevostaidot ja kuntoa on kohotettu muutenkin kuin kerran viikossa ratsastamalla. Päivän tai kaksi jaksaa vielä hyvin, mutta viikko vie veroja kaikilta, kun mukaan otetaan erilainen ruoka ja helle. Väsyneenäkin tulee tehdä hyviä ratkaisuja itsensä ja hevosten kannalta. Hevonen tuli sitoa turvallisesti kiinni joka päivä ja tarkastaa niin jalat sekä oliko haavoja tai muuta huomioitavaa ilmestynyt. Ulkomailla ratsastusvaelluskokemusta suosittelen kaikille. Se avaa silmiä niin hyvässä kuin ”pahassa”. Suomessa ollaan monessa asiassa tarkempia ja huolehtivaisempia. Onko se hyvä asia, jää pohdittavaksi.

Teksti: Lotta Hällström

Sain viime jouluna aviomieheltäni joululahjaksi sykemittarin. Hauskaa, että hän oli tarttunut ajatukseeni testata seuraavan vuoden aikana, miten fyysisesti raskaita ratsastustunteja eri valmentajat pitävät ja näenkö kunnossani minkäänlaista kohentumista vuoden aikana. Ja todistaakseni tietenkin ikuisille epäilijöille, että ratsastus on muutakin kuin hevosen selässä istuskelua ja maisemien katselua. Olisi myös kiinnostavaa saada maastolenkeiltä kilometrejä sekä nopeuksia eri askellajeissa. Projektista tulisi mielenkiintoinen!

Alkuvuosi menikin suunnitelmien mukaan. Ratsastusta pari-kolme kertaa viikossa 120-130 keskisykkeillä maksimien huidellessa 180 korvilla. Tuli aerobista ja anaerobista treeniä ja mitä kaikkea sitä nyt onkaan. Sain mm. tietää, että keskimääräinen ratsastustunti maneesissa vastasi yleensä noin 5 km pituista lenkkiä, ja maastossa mentiin sitten tuplasti, myös vauhdissa mitattuna. Yli 45 km/h en hevosellani kuitenkaan laukannut, vaikka kuinka yritin. Ja hiki virtasi, ja toivon mukaan myös kunto koheni. Tai edes ratsastustaidot.

Sitten tuli kevät ja siitepölyaika ja tapahtui jotain, jota en ollut suunnitellut. Hevoseni sairastui. Sen hengitys ei yksinkertaisesti kulkenut, ja pienimmässäkin rasituksessa se puuskutti ja pumppasi. Alkoi koko kesän mittainen kuntoutus, jossa hevosta kärrättiin klinikalle useampaan otteeseen, tähystettiin ja huuhdeltiin, ja lääkittiin jos jonkinmoisilla pistoksilla, pillereillä ja inhaloitavilla sumutteilla.  Lopulta keuhkotulehduksen syyksi paljastui allergia - reaktion syy ei tosin koskaan selvinnyt. Hevonen kuihtui ja laihtui, mutta omistajalle saattoi käydä jopa päinvastoin. Sykemittaristakin loppui akku, kun kukaan enää ladannut sitä.

Tallilla kyllä kävin edelleen päivittäin, mutta yleensä vain tervehtimässä varsaani ja lääkitsemässä vanhaa hevostani. Maastolenkkejä tehtiin hissun kissun köpötellen, ja silloinkin oli kyse enemmän omasta raittiin ilman kuin liikunnan tarpeen täyttämisestä. Tilanne on tuttu valitettavan monelle hevosen omistajalle. Hevonen ei ole kuin polkupyörä tai lumilauta, joka olisi helposti korjattavissa tai vaihdettavissa toimivampaan peliin, olivatpa omat urheilulliset tavoitteet miten korkealla tahansa. Ja oheis-, tai tässä tapauksessa kaiketi ”sijaisharjoittelusta” ei ruuhkavuosien huippuruuhkavuosia elävän työssäkäyvän perheellisen hevosenomistajan kannata edes haaveilla.

Hevoseni on ollut viimeiset vuodet arjen liikuttajani ja terapeuttini, mutta tämän kesän aikana olen joutunut pohtimaan asiaa hieman uudelta kantilta. Kehoni ei ole siis paljon kuntoilua saanut, mutta mieleni sitäkin enemmän. On ollut psyykkistä ylä- ja alamäkeä, ja yhtä lailla intervalli- kuin kestävyysharjoituksiakin. Huolta ja murhetta ehkä enemmän kuin iloa ja innostusta. Ja samalla kuitenkin kiireetöntä yhdessäoloa, harjaamista ja halimista - hetkiä, jolloin aika on pysähtynyt ja koko maailma ympäriltä kadonnut. Ja paljon rakkautta. Pitkiä keskusteluja lasten kanssa siitä, mikä elämässä on lopulta tärkeää.

Ilman sairaslomalla olevaa hevostani en olisi tänäkään iltana kulkenut käsi kädessä 12-vuotiaan esikoiseni kanssa  metsässä hevosta taluttaen, auringonlaskua ihaillen ja kostean mullan tuoksua haistellen. Joka solulla aistien ja eläen. Uskon, että omista suunnitelmista luopuminen ja huoli hevosen terveydestä ja tulevaisuudesta on ollut loppujen lopuksi kasvattava kokemus meille kaikille. Kuten pian 10-vuotta täyttävä keskilapseni asian kiteytti: jos pelkää menettämistä, niin ei voi koskaan rakastaa ketään.

Hyvinvointi ei ole vain sitä, että kroppa on kunnossa. Hyvinvointi on myös sitä, että elämä tuntuu tasapainoiselta, jopa siinä määrin, että väistämättä jossain vaiheessa vastaan tulevat pettymykset ja vastoinkäymiset eivät romuta koko pakkaa. Hyvinvointi on sitä, että osaa pistää asioita tärkeysjärjestykseen ja löytää kiitollisuuden aiheita omasta arjestaan. Myös niinä päivinä, jolloin taivaanrannassa roikkuvat synkät pilvet.

Suru ei ole ilon vastakohta, vaan ne mahtuvat samaan hevosenkokoiseen pakettiin.  On pakko uskaltaa ottaa riskejä, on pakko uskaltaa tarttua hetkiin. Ja jättää loppu Herran haltuun.

Teksti: SRL:n kuntotyöryhmän Anne

Meistä jokainen reagoi syksyn tuloon eri tavoin. Jollekin syksy on uuden alku kaikkine väreineen ja sateineenkin, jollekin syksy on taas mitä masentavinta aikaa, ja mieli tekisi kerätä hyvä vararavinto ympärilleen ja vetäytyä talviunille seuraavaksi puoleksi vuodeksi.

Olisiko mitään tehtävissä, kun kuitenkaan emme voi hautautua peiton alle kera suklaarasian ainakaan kovin pitkäksi aikaa, vaikka kuinka haluaisimme? Löytyisikö syksystä kuitenkin jotain supermukavaa, jota voi tehdä vain syksyisin, tai se olisi mukavaa juuri syksyisin?

Syksy on hyvää aikaa aloittaa uusi harrastus, sillä syksyllä tarjonta on vilkkaimmillaan. Voisiko harrastus olla vaikka satsaus omaan hyvinvointiin, tai hevosen ja itsensä hyvinvointiin? Toki se voi olla mitä tahansa, mutta ideoidaan tässä nyt niitä asioita, joita voi tehdä itsensä ja hevosen hyväksi, samalla omaa terveyttään hyödyttäen, ja vaikka ihan ilmaiseksi. Mitäpä jos hevosen käynti/kevyen liikunnan päivinä kokeilisitkin yhdistää huvin ja hyödyn?

Omalla tallillani asustaa aikuisratsastaja, jonka suurin intohimo syksyllä ovat sienet. Hän hakee hevosensa tarhasta, varustelee sekä itsensä että hevosen asianmukaisesti (mukana on normaalin ratsastusvarustearsenaalin lisäksi sieniveitsi, harja ja taskut täynnä muovipusseja), lähtee maastolenkille, poimii matkalta herkullisen sienisaaliin hypellen hevosen selästä alas aina hyvä saaliin kohdalla ja palaa pussit satulassa kiinni roikkuen kotiin. Tämä on erittäin hienoa näin tallinomistajankin kannalta, sillä minulle sienet kulkevat ihan kotiovelle saakka, ja on todella mukavaa katsella, kuinka ratsastaja ja hevonen luottavat täydellisesti toinen toisiinsa. Luottamus vuosien varrella on kasvanut huimasti, hevonen tietää jo ratsastajan tutuista merkeistä lähtiessään, että tänään on luvassa rento sienilenkki ja asennoituu siihen että pysähdyksiä, selkäännousuja, talutusta, täysien sienipussein kiinnittelyä ym. on luvassa sienisaaliista riippuen runsaasta erittäin runsaaseen. Samalla ratsastaja huomaamattaan harrastaa aerobista liikuntaa, harjoittaa lihasvoimaansa sekä tasapainoaan kavuten milloin minkäkin kiven tai kannon päältä hevosensa kyytiin nyssäkköinensä. Sama projekti toimii myös marjastuksen kanssa.

Syksyllä eivät paarmat ja kärpäset vaivaa, joten maastoilu ihan kovemmassa treenimielessäkin on erinomaista ratsukon liikuntaa. Perusliikuntakaudella tavoitteena on kehittää sekä omaa että hevosen peruskuntoa, ja sen treenaaminen on todella mukavaa juuri maastossa. Entäpä jos ensimmäiset kaksi kilometriä kävelisit hevosen rinnalla, ja vasta sitten kapuaisit selkään treenaamaan reippaammin? Mukaan kannattaa ottaa askelkyykkyjä, vartalon kiertoja, rintakehän avaamista, ristiaskelia… Tärkeää on, että lihaksistoa lämmitellään monipuolisesti. Mikäli ilma on viileämpi, hevosen rinnalla voi myös hölkätä jotta verenkierto varmasti saadaan liikkeelle riittävän hyvin. Tällöin oma kehosi olisi sopivasti lämmennyt verryttelemään hevonen laadukkaasti ilman lihasjännityksiä omassa vartalossa. Tämä on myös turvallisuustekijä, sillä hyvin lämmitelty keho ei ole yllättävän tilanteen sattuessa niin altis vammoille kuin täysin lämmittelemätön.

Maastossa voisi peruskuntokaudella toteuttaa hyvin intervallityyppistä harjoittelua, joka kohottaa hyvin sekä ratsastajan että hevosen hapenottokykyä. Seuraavassa hevosen ohjeellinen intervalliohjelma ideoinnin pohjaksi. Ohjelmaan on lisätty myös ratsastajan verryttely. Ohjelmaa voi soveltaa hevosen kunnon mukaan aikaa,  tempoa, toistojen määrää, alustaa jne. muunnellen. Huomioi  alustan vaikutus intervallityöskentelyn kuormittavuuteen. Mäet, pehmeä pohja jne. muiden ympäristöolosuhteiden lisäksi vaikuttavat treenin rasittavuuteen erittäin paljon. Tarkkaile hevostasi, ja anna sille tarvittava palautumisaika tehtävien välillä.

IDEOITA INTERVALLITYÖSKENTELYYN (vko1 kevyt, vko 2 keskikova,vko 3 kova, vko 4palautus):

Peruskuntokaudella intervallityöskentelyä voidaan toteuttaa 1-2(3) kertaa viikossa muun kevyen perustyöskentelyn ohessa. Harjoittelussa ja sen suunnittelussa on aina huomioitava viikon kokonaiskuormittavuus.

Alkuverryttely:	Ravityöskentely:	Laukkatyöskentely:	Loppujäähdyttely:
Käynti maasta käsin ratsastajan alkuverryttelynä 10–15 min. Kävele hevosen rinnalla tehden askelkyykkyjä, vartalon kiertoja, rintakehää avaavia liikkeitä, käsien pyörittelyä, ristiaskelia sivulle. Hölkkää vielä ennen selkään nousua pari minuuttia, että verenkierto varmasti lähtee liikkeelle. Nouse ratsaille. Kävele hevosen kanssa selästä käsin vielä 10 minuuttia muutellen käynnin tahtia. Myös selässä ollessasi voit verrytellä omaa vartaloasi. Muista kuitenkin aina turvallisuus!	Siirry raviin, ravaa ja kävele vuorotellen 5 min/2 min vaihdellen ravin tahtia. Aloita hitaasta rennosta ravista siirtyen pikku hiljaa reippaampaan työskentelyraviin. Toista ravipätkiä hevosen kunnosta riippuen 3-5(6) kertaa. Anna käyntipätkällä hevoselle vapaat ohjat jos mahdollista. Esim:  Vko 1 5min/2min x 3 Vko 2 5 min/2min x 4 Vko 3 5 min/2min x 5 Vko 4 5 min/2min x 3 Vko 5 5min/2min x 4 Vko 6 5 min/2min x 5 Vko 7 5min/2min x 6 Vko 8 5min/2min x 3	Siirry laukkaan. Laukassa voi toteuttaa myös intervallityyppistä harjoittelua, esimerkiksi 2-3 min laukkaa/2-3 min käyntiä. Aloita rennosta laukasta siirtyen vähitellen työskentelytempoon. Toista 3-5 kertaa. Laukka-aikaa ja tempoa voidaan lisätä kun hevonen on riittävän hyvässä kunnossa pystyäkseen toteuttamaan laukkaharjoitteet turvallisesti. Esim: Vko 1 2 min/2min x 3 Vko 2 2 min/2min x 4 Vko 3 2 min/2min x 5 Vko 4 2 min/2min x 3 Vko 5 3 min/2min x 3 Vko 6 3 min/2min x 4 Vko 7 3 min/2min x 5 Vko 8 3 min/2min x 3	Ravaa rennosti tempoa vähitellen vähentäen 5-10 min tai kunnes tunnet, että hevonen on rentoutunut. Kävele selästä käsin vielä 10 min, nouse ratsailta, ja kävele hevosesi rinnalla 10–15 min toiminnallisesti venytellen. Jos mahdollista, laita hevosesi selkään huopa, jotta lihakset säilyvät lämpiminä oman loppuverryttelysi aikana.

Harjoituksen rasittavuutta voidaan muunnella mm. pohjan materiaalin, maaston muodon, tempon, toistojen, harjoituskertojen/vko, tehon jne. kautta.  Harjoittelun tulee olla nousujohteista. Huomioi, että harjoitusvaikutukset katoavat hyvinkin nopeasti, mikäli hevosta ei liikuteta. Tällöin harjoittelu on aina aloitettava kevyistä harjoituksista.

Hevosen alkuverryttely tulee olla minimissään 20 minuuttia, jotta hevosen lihaksisto ehtii lämmetä, eli lihasten verenkierto lähtee liikkeelle ja lihaksisto on valmis toimimaan optimaalisesti.  Hyvä muistisääntö on, että loppujäähdyttelyn on oltava vähintään yhtä pitkä kuin hevosen työskentelyjakso.  Yhtä tärkeää kuin hevosen suunnitelmallinen harjoittelu, on myös ratsastajan treenaus. Kaksi hyvin verryteltyä harrastajaa tai urheilijaa pystyvät toimimaan huomattavasti paremmin yhdessä, kuin kaksi tai yksi huonosti verrytelty!

Ideoita ratsastajan alkuverryttelyyn ja loppujäähdyttelyyn sekä maasta että hevosen selästä käsin löydät esimerkiksi Ratsastuksen Terveysprofiilista http://www.ratsastus.fi/terveysprofiili , blogista Ystäväni Hevonen http://blogit.yle.fi/ystavani-hevonen/ratsastajan-verryttely-ja-venyttelyvinkit tai Ratsastajan Kunto-Oppaasta. Ratsastajan inervalliohjelman löydät ratsastajankunto.fi sivuilta osoitteesta http://www.ratsastajankunto.fi/fi/luennot-ja-materiaali/kunto-ohjelmat/

Mukavaa treenisyksyä, halusit sitten harrastukseltasi mukavia makumuistoja metsän antimista, tai kovempaa treeniä! Mieli pysyy virkeämpänä, kun jaksaa lähteä liikkeelle syksyn kurasta ja loskasta huolimatta. Palkinto tästä odottaa varmasti kevätkaudella kohentuneen kunnon ja iloisen mielen muodossa!

Terkuin Anne

Teksti: Emmi Kupiainen

Naisten Kymppi juostiin (/hölkättiin / käveltiin / nilkutettiin) Helsingissä 25.5. Osallistuin tapahtumaan toista kertaa, ja mukaan olin houkutellut ensikertaa mukana olleen ystäväni Helin.

Sää oli aurinkoinen, jopa helteinen – mutta parempi se kuin kaatosade. Saavuimme Kisahallille hyvissä ajoin, ja siellä sonnustauduimme uusiin vadelmanpunaisiin (aarhg) Naisten Kymppi –paitoihin ja muihin urheilullisiin vaatteisiin, jonotimme puolisen tuntia vessaan ja sitten olikin jo aika kirmata lähtöpaikoille. Kovakuntoisimmat lähtivät edeltä, mutta me odotimme kiltisti vuoroamme kuntokävelijöiden ryhmässä.

Minulta treenaus oli jäänyt vähän vähälle tänä keväänä, toisin sanoen viikkoa ennen tapahtumaa kävin yhdellä vitosen hölkkä- / kävelylenkillä ja totesin, että kyllä se kymppi kävellen sujuu. Tämän valmistavan harjoituksen jälkeen lonkkani valittivat pari päivää törkeästä ylirasituksesta, mutta onneksi kuitenkin palautuivat – konttauskymppi ei houkutellut. Hieman kuitenkin hirvitti, mahtaako sittenkin iskeä uupumus ennen maalia, mutta lähdimme silti reippaasti liikkeelle.

Juottopisteille oli käyttöä, ja siemailin myös mukana olleesta vesipullosta. Tankkaus ei ollut ollut ilmeisesti ihan optimi, sillä vitosen tienoilla alkoi jo vähän hiukomaan. Hieman puolen välin jälkeen huomasin, että valmistautuminen olisi ehkä vaatinut enemmän kuin yhden lenkin. Oli pakko vähän himmata, vaikka pikakävelijä-Heli olisi vetänyt loppulenkin kovempaa. Pääsimme kunnialla maaliin noin tunnin ja viidenkymmenen minuutin taivalluksen jälkeen, ja se oli iloinen asia se!

Kävelyhän ei tähän loppunut, vaan viimeisillä voimilla raahauduimme tietysti vielä ruokakassijonoon. Legendaarinen Naisten Kympin tuotekassi täyttyi taas jugurttijuomista ja banaaneista, ja siirryimme Kisahallin edustan nurmikolle nauttimaan palauttavan salaattiaterian. Kotiin viemisiä kassiin jäi vielä runsaasti.

Ensi vuonna uudestaan! Kerättäisiinköhän joku ratsastajien porukka?

Heli ja Emmi ennen lähtöä.

Teksti: SRL:n kuntotyöryhmän jäsen Kirsi Piispanen, Vesilahti

Hevosmessujen jälkeisenä viikonloppuna Tampereen Messukeskuksessa oli puutarha- ja kirjamessut. Kun nyt messuilla käynti oli saatu hyvään alkuun, niin päätin lähteä myös puutarhatuotteisiin tutustumaan. Parkkeeraus sujui helposti, minut ohjattiin lähelle pääovea hyvään paikkaan, kiitos hevosmessuilta autoon unohtuneen näytteilleasettajalapun. Aikani kierreltyäni osuin Lintutieteellisen yhdistyksen ständille. Heiltä sai näytenumeroita Tiira-lehdestä sekä Linnut –lehdestä ja hetken pähkäiltyäni totesin, että haluan liittyä yhdistykseen. Ostin samassa innossa myös linnunmökin, jos saisimme etupihalle jonkin lintupariskunnan majoittumaan. Pesän pehmikkeiksi hevosten talvikarvaa löytyisi ainakin harjauspaikalta runsaasti.

Lintulehtien myötä olen nyt  havainnoinut  lintuja aivan eri mielenkiinnolla kuin ennen. Aamupalaa syödessä tulee tarkkailtua ikkunan edessä olevaa omenapuuta ja autolla ajaessa pelloilla näkyviä kurkia ja muita isoja lintuja. Maastossa ratsastaminenkin on saanut uuden virikkeen:  kävelemme hiljaa eteenpäin ja kuuntelemme lintujen laulua. Suomenhevostammani Tytti tuntuu olevan tilanteeseen tyytyväinen, hitaassa vauhdissa ehtii  maistella myös koivuun puhjenneita lehtiä.  

Yhdistykseltä sain mukaani lintuhavaintovihkon. Käytännössä se on tyhjä ruutuvihko, jonka pitäisi täyttyä vähitellen erilaisista lintuhavainnoista. Haastavaksi asian tosin tekee se, että siihen kuuluu kirjoittaa  vain varmat lajihavainnot, koiras tai naaras, mahdollinen muuttoilmansuunta esim. W/E, laulutyyli jne. Havaintoja on siis tähän mennessä varsin vähän, vaikka useampi tirppa onkin tullut nähtyä. Tosin yksi selkeä havainto viime viikonlopulta: kirjosieppopariskunta. Ne lensivät edestakaisin keittiön ikkunan alla ja näytti siltä, että ne tekevät pesää koirankoppiin. Tästä ällistyneenä jäin pohtimaan miten sinne nyt koirat ja linnut mahtuvat samaan koppiin, mutta toisaalta meidän koiristamme oikein kukaan ei ole koppia omakseen ottanut, joten käytännössä se on tyhjillään. Mieheni ehdotti, että kiinnitetään koirankoppi puuhun, saavat sitten siellä rauhassa asustella. Menin hiljaa talon etuportaille istumaan ja jäin tarkkailemaan tilannetta. Sieppo tuli, istui koirankopin katolle, mutta ei mennytkään sinne sisälle, vaan vieressä olevaan linnunpönttöön. Messuilta ostettu pönttö oli unohtunut portaan ja koirankopin väliin maahan, kukaan ei ollut ehtinyt ripustaa sitä puuhun. Joten jos linnut eivät häiriinny taloon kulkevista ihmisistä ja koirista, niin pääsemme seuraamaan pesäpuuhia lähempää kuin halusimmekaan.